Taide ja tapas: Hannu Vuori: Pyhä Teresa, 9.4.2015
Kevään viimeiseen Taide ja Tapas-tilaisuuteen Ravintola Nuriasoliin oli saapunut runsaat 60 kuulijaa tapas-lautasen ja viinilasin ääreen. Tilaisuuden aihe oli Avilan Pyhä Teresa. Hänestä kertoi mielenkiintoisesti ja sujuvasti Kulttuuriyhdistys Kalevan puheenjohtaja Hannu Vuori.
Saimme kuulla 1515-1582 eläneestä rohkeasta intellektuellista nunnasta, joka mm. reformoi katolisen kirkon Karmeliittasääntökunnan. Nunnaluostarilaitos oli 1500-luvun alussa rämettynyt siten, että varakas yläluokka ylläpiti luostareita, joilta se vaati vastineeksi etuoikeuksia ja säilöi luostareihin, palvelijoineen, sukulaisiaan jotka eivät olleet astuneet avioliiton autuuteen.
Avilan Teresa (sittemmin Pyhä) arvosti askeettista ja rukoukselle omistautunutta luostarielämää perustamalla paljasjalkakarmeliitta-luostarilaitoksen ja perusti heille sekä joillekin munkeillekin yhteensä 17 uutta luostaria.
1500-luvun ankeassa ympäristössä, jossa oppineet kirkonisät vielä kiistelivät aiheesta onko naisella sielu, olivat Teresan hankkeet yltiöpäisiä. Teresa joutui taitavasti luovimaan Pyhän Paavinistuimen, Trenton kirkolliskokouksen ja inkvisitiolaitoksen muodostamassa todellisuudessa, sekä toteuttaakseen reforminsa, että säilyttääkseen henkensä.
Hiukan aiheeseen muutenkin perehtyneen kuulijan mieleen tuli väistämättä ajatus, että Teresa ei ollut pelkästään Jumalan instrumentti vaan myös ovela, vallanhaluinen strategi, joka aika ajoin vei auktoriteetteja kuin pässiä narussa.
Samaa strategiaa Teresa käytti kirjallisessa tuotannossaan, jossa hän nöyryyden ja kuuliaisuuden varjolla edisti sekä ”demokraattisia” arvoja, että naisen asemaa. Teresan kirjallisesta jäämistöstä on säilynyt neljä kirjaa sekä useita runoja ja kirjeitä. Tunnustukseksi kirjallisesta tuotannostaan on Teresa saanut kuolemansa jälkeen Salamancan yliopiston tohtorin arvonimen ja Espanjan tiedeakatemian tunnustuksen äidinkielen kehittäjänä ja auktoriteettina.
Katolinen kirkko julisti Teresan autuaaksi 1614 ja kanonisoi hänet 1622 (julisti pyhimykseksi). Kuva Teresasta jäisi puutteelliseksi, ellei mainittaisi hänen asemaansa merkittävänä Espanjan kirkon mystikkona. Kirkolliseksi mystiikaksi määritellään kirkoissa, luostareissa tai itsenäisesti harjoitettua uskonnollista toimintaa, jossa henkilö on suorassa yhteydessä korkeimman voiman kassa. Kansanomaisesti voidaan kaiketi sanoa, että henkilö näkee tai kokee ekstaasissa Jumalan läsnäolon. Teresalla oli useita tällaisia kokemuksia, joista tunnetuin on taiteilijoiden ikuistama transberaatio, sydämen lävistäminen palavalla keihäällä.